Dokumentti pureutuu ensihoitajien, palomiesten ja poliisien mielenterveyteen ja paljastaa karun epäsuhdan: nämä ensivastehenkilöt muodostavat alle 2 % väestöstä mutta tekevät lähes 20 % itsemurhista. Haastattelut, arkistomateriaali ja asiantuntijalausunnot maalaavat kuvan jatkuvasta traumaherkkyydestä, työn henkisestä taakasta ja tilanteesta, jossa perinteinen miesvaltainen toimintakulttuuri usein estää avun hakemisen. Henkilökohtaiset kertomukset antavat kasvot tilastoille ja tuovat esiin uupumuksen, syyllisyyden ja ajoittaisen toivottomuuden arjen keskellä.
Elokuva tarkastelee myös keinoja tilanteen parantamiseksi: vertaistuen merkitys, työpaikkapohjaiset mielenterveysohjelmat ja poliittiset sekä organisaation sisäiset uudistukset, jotka voivat vähentää stigmaa ja lisätä saatavilla olevia resursseja. Tunnelmaltaan se on empaattinen mutta vaativa, ja se kutsuu katsojaa ymmärtämään ensivastehenkilöiden kokemuksia sekä tukemaan järjestelmän muutosta, joka antaa ammattilaisille luvan hakea apua ilman häpeää.